keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

FALIRO ─ vaikuttava hautausmaa päivänvaloon // ΦΑΛΗΡΟ: Στο φως εντυπωσιακή νεκρόπολη



*στα ελληνικά παρακάτω*

Faliron hautausmaa on erittäin merkittävä arkeologinen alue. Stavros Niarkhoksen kulttuurikeskuksen rakentamisen yhteydessä alueella suoritettiin monia tutkimuskaivauksia. Eräällä noin 3000 neliömetrin laajuisella alueella kaivettiin esiin vanha hautausmaa, jonka osia oli Kreikan arkeologinen palvelu kaivanut jo viime vuosisadan alussa. Hautausmaan käyttöaika on ollut pitkä, se kattaa kolmen vuosisadan ajanjakson 700-luvulta 400-luvulle eKr. Hautausmaan laajuuden, hautojen tiheyden ja hautausmaan käytössä oloajan keston vuoksi voidaan sanoa sen olleen eräs merkittävimmistä arkaaisen ajan hautausmaista Attikan niemimaalla.

Vauvojen ja lapsien luurankoja ruukuissa.
Kaiken kaikkiaan esiin kaivettiin 1069 hautaa, joissa oli 1500 luurankoa. Hautaustavoissa on merkittäviä eroja. Useimmat vainajat löydettiin haudattuina yhteishautoihin. Suunnilleen kolmasosa vainajista on vauvoja tai lapsia haudattuina ruukkuihin. Noin 5 prosenttia haudatuista on poltettu tuhkaksi ja muutamia luurankoja on löydetty arkun muotoisista haudoista. Yksi luuranko löytyi puisesta veneestä, jota oli käytetty arkkuna.

Puisessa veneessä oleva luuranko.
Kaksi Faliron joukkohaudoista kätkee sisäänsä luurankoja, jotka löydettiin mahallaan makaavasta asennosta kädet kahleilla selän taakse sidottuina. Nämä kahlehditut luurangot, jotka ovat varmastikin Faliron hautausmaan kaikkein kiehtovimmat löydökset, ovat saaneet osakseen tutkijoiden huomion jo vuosikymmenten ajan, koska antiikin ajalta on löydetty vain vähän kahlehdittuja vainajia ja koska hautaustapa voi olla merkki merkki kostosta, orjuudesta tai kuolemanrangaistuksesta.
 
Luuranko, joka löydettiin kädet selän taakse sidottuina.
Ennen kuin 1500 luurankoa annetaan muiden tutkijoiden käsiin erinäisiä tutkimuksia varten, täytyy kaikki jäänteet puhdistaa, luut luetteloida ja määritellä vainajan ikä ja sukupuoli. Faliron luurangot avaavat erinomaisen ”ikkunan” erääseen antiikin ajan historian merkittävään ajanjaksoon ennen kaupunkivaltioiden esiin nousua. Erityisesti niiden odotetaan auttavan Ateenan demokratiaa edeltäneeseen aikaa liittyvien päätelmien tekemisessä, esimerkiksi millaista oli lasten elämä antiikin maailmassa. Mutta niistä saa tietoa myös alueen asukkaiden ravinnosta ja heitä vaivanneista sairauksista. Yleisesti ottaen luurangoista odotetaan saatavan monia tärkeitä lähes kaikkiin antiikin ajan Ateenan elinolosuhteisiin liittyviä tietoja.




Kylonin ajan kauhistuttava rikos

Kylonin aikana tapahtui Ateenassa kauhea rikos, joka liittynee Faliron alueen löytoihin. Ainakin kaivausten johtaja, tohtori Stella Khrisulaki, läntisen Attikan, Pireuksen ja saarten alueen eforian päällikkö, esittää niin. Kaikilla haudasta löydetyillä vainajilla on kädet sidottu, paitsi yhdellä kuopan nurkasta löytyneellä, jolla on sidottu jalat. Kaikki ruumiit on aseteltu tarkkaan järjestykseen, joka Khrisulakin mukaan osoittaa, että heidät teloitettiin ja haudattiin samalla paikalla.


Stella Khrisulaki on tutkinut arviolta noin 50 prosenttia luurangoista ja on vakuuttunut, että vainajat ovat olleet hyväkuntoisia nuoria miehiä. Heidän hampaansa ovat hyväkuntoisia eikä luissa ole murtumia, paitsi yhdellä, jolla on olkapäässä ommeltu nuolen jättämä arpi. Khrisulaki arvelee, että nämä nuoret miehet hyvin todennäköisesti teurastettiin julmasti ja tästä hän päättelee, että joukkohautaan on haudattu nuoria aristokraatteja, jotka joutuivat vastakkainasettelusta johtuvan väkivallan uhreiksi aikana ennen demokratian vakiintumista.

Hautaan on laitettu vainajien seuraksi vain kaksi oinokhoeta (viinin kaatamiseen tarkoitettu kannu), kahdeksi pieneksi tuhkansäilytysastiaksi, mutta niiden ansiosta hauta voidaan ajoittaa noin vuoden 632 eKr. tienoille ─ siis Kylonin ajalle. Nämä kaksi pientä tuhkansäilytysastiaa myös osoittavat, että vainajat olivat joutuneet jotenkin häviölle, mutta heitä ei kuitenkaan pidetty vihollisina.

Epäonnistunut vallankaappaus ja turvananojien jumalaton teurastus

Kylon oli hyväsukuinen oman aikansa tunnettu henkilö ja olympiavoittaja (kaksoisauloksen soitossa). Vuosien 636 ja 632 eKr. aikana Ateenassa oli vallassa tyranni Megakles. Kylon aikoi käyttää hyväkseen olympiavoittajan mainettaan ja tahtoi appensa, Megaran tyranni Theageneen, avulla kukistaa Megakleen ja ryhtyä itse Ateenan tyranniksi.

Kylonin vallankaappaus epäonnistui ja hän itse kuitenkin onnistui pakenemaan Ateenasta, mutta hänen kannattajansa hakivat turvaa Akropoliin temppelistä.

Megakles lupasi ensin, että jos turvananojat tulevat ulos temppelistä, kukaan ei vahingoita heitä. Hän ei sitten kuitenkaan pitänyt sanaansa, vaan surmautti heidät. Tämä jumalaton turvananojien teloitus, joka tunnetaan nimellä ”Kylonin häväistys” sai aikaan paljon kauheuksia kaupungissa ja yllytti yleiseen mekkalointiin sekä Ateenassa että sen ulkopuolella. Kaupungin puhdistamiseksi tästä rikoksesta täytyi kutsua oraakkeli Epimenides Kreetalta. Puhdistusta seurasi kuitenkin vielä paljon kapinoita ja rauhattomuutta aina vuoteen 597 eKr. saakka kunnes Solon sai vihdoin soviteltua riidat.



Teksti: Maria Gourdouba

Käännös: Vesa Vahtikari




ΦΑΛΗΡΟ: Στο φως εντυπωσιακή νεκρόπολη

Η νεκρόπολη του Φαλήρου είναι ένας αρχαιολογικός χώρος εξαιρετικά μεγάλης σημασίας. Στο πλαίσιο κατασκευής του Κέντρου Πολιτισμού Ίδρυμα Σταύρος Νιάρχος, διεξήχθησαν σωστικές ανασκαφικές έρευνες. Σε μία έκταση περίπου 3000 τ.μ. αποκαλύφτηκε ένα εκτεταμένο αρχαίο νεκροταφείο, τμήματα του οποίου είχαν ανασκαφεί από την Ελληνική Αρχαιολογική Υπηρεσία στις αρχές του περασμένου αιώνα. Η περίοδος χρήσης του νεκροταφείου ήταν μεγάλη, καλύπτοντας το διάστημα τριών σχεδόν αιώνων από τον ύστερο 8ο έως τον πρώιμο 5ο αιώνα π.Χ. Η έκταση, η πυκνότητα και η μεγάλη διάρκεια χρήσης συνηγορούν υπέρ του χαρακτηρισμού του ως μιας από τις σημαντικότερες νεκροπόλεις της Αττικής κατά την αρχαϊκή εποχή.
Σκελετοί παιδιών και βρεφών σε πιθάρια

Ανασκάφηκαν συνολικά 1.069 ταφές με 1.500 σκελετούς. Υπάρχει σημαντική διαφοροποίηση στο πώς οι άνθρωποι θάφτηκαν. Οι περισσότεροι βρέθηκαν θαμμένοι μέσα σε κοινούς λάκκους, σχεδόν το ένα τρίτο είναι βρέφη και παιδιά μέσα σε μεγάλα πιθάρια, περίπου 5% είναι αποτεφρωμένοι και υπάρχουν μερικοί που έχουν βρεθεί σε κιβωτιόσχημους τάφους. Ένας από αυτούς βρέθηκε σε ξύλινο σκάφος που χρησιμοποιήθηκε ως φέρετρο.
Σκελετός σε ξύλινο σκάφος

Σκελετός που βρέθηκε με τα χέρια του δεμένα πίσω από την πλάτη


Δύο μαζικές ταφές στο Φάληρο κρύβουν σκελετούς που βρέθηκαν σε πρηνή θέση και με τα χέρια αλυσοδεμένα πίσω από την πλάτη τους Οι αλυσοδεμένοι σκελετοί, τα πιο συναρπαστικά ευρήματα στο Φάληρο, έχουν λάβει την προσοχή των ερευνητών για δεκαετίες, καθώς είναι από τις λίγες περιπτώσεις αλυσοδεμένων νεκρών τον αρχαίο κόσμο και θα μπορούσαν να είναι σημάδια της τιμωρίας, της δουλείας, ή της ποινής του θανάτου.


Προτού οι 1.500 σκελετοί διατεθούν στους ερευνητές για μελέτη, το σύνολο των λειψάνων πρέπει να καθαριστεί, τα οστά να απογραφούν και να προσδιοριστεί η ηλικία του θανάτου και το φύλο τους. Οι σκελετοί του Φαλήρου θα ανοίξουν ένα σπουδαίο «παράθυρο» σε μια ιδιαίτερα σημαντική περίοδο της αρχαίας ελληνικής ιστορίας αμέσως πριν την άνοδο της πόλης- κράτους. Ειδικότερα, αναμένεται να βοηθήσουν στην εξαγωγή συμπερασμάτων σχετικά με την πολιτική κατάσταση πριν την άνοδο της Αθηναϊκής Δημοκρατίας, το πώς ήταν η ζωή των παιδιών στον αρχαίο κόσμο, αλλά και να δώσουν στοιχεία σχετικά με τη διατροφή των αρχαίων κατοίκων της περιοχής και τις ασθένειες που τους ταλαιπωρούσαν. Γενικά, αναμένεται να προκύψουν σημαντικά στοιχεία για όλες τις κοινωνικές τάξεις της αρχαίας Αθήνας.

Το αποτρόπαιο έγκλημα της εποχής του Κύλωνα

Στην εποχή του Κύλωνα συνέβη ένα αποτρόπαιο έγκλημα το οποίο συνδέεται με τα ευρήματα του Δέλτα Φαλήρου, όπως ανέφερε η Δρ Στέλλα Χρυσουλάκη, προϊσταμένη της Εφορείας Αρχ/των Δυτικής Αττικής, Πειραιώς & Νήσων, επικεφαλής της ανασκαφής. Όλοι οι νεκροί φέρουν δεσμά στα χέρια, πλην ενός που βρέθηκε στην άκρη του σκάμματος και ήταν δεμένος στα πόδια. Οι σοροί τους είναι τοποθετημένοι κατά παράταξη, πράγμα που δείχνει πως εκτελέστηκαν και ενταφιάστηκαν επί τόπου.

Η ίδια έχει εξετάσει ως τώρα μακροσκοπικά το 50% των σκελετών και έχει διαπιστώσει ότι πρόκειται για νέους άνδρες σε πολύ καλή φυσική κατάσταση, καλοζωισμένους, με άριστη οδοντοφυΐα και χωρίς κατάγματα στα οστά, πλην ενός που φέρει αιχμή βέλους καρφωμένη στον ώμο. Οι άνδρες αυτοί πιθανόν να σφαγιάσθηκαν, εκτιμά η αρχαιολόγος. Ως εκ τούτου θεωρεί ότι στο πολυάνδριο είναι θαμμένοι νεαροί αριστοκράτες, θύματα των σφοδρών αντιπαραθέσεων της εποχής πριν εγκαθιδρυθεί η Δημοκρατία.
Μόνο δυο οινοχόες, δύο μικρά αγγεία σπονδών, τους συνόδευαν χάρη στα οποία χρονολογείται ο τάφος περί το 632 π.Χ., δηλαδή στην εποχή του Κύλωνα. Επίσης, τα μικρά αγγεία σπονδών αποδεικνύουν πως ενώ ήταν ηττημένοι, δεν αντιμετωπίστηκαν ως εχθροί.



Το αποτυχημένο πραξικόπημα και η ανίερη σφαγή των «Ικετών»

Ο Κύλωνας ήταν Αθηναίος ευγενής και πασίγνωστος στην εποχή του ως ολυμπιονίκης (στο αγώνισμα του διαύλου). Στην Αθήνα το 636 ή 632 π.Χ. ήταν στην εξουσία ο τύραννος Μεγακλής. Ο Κύλων, εκμεταλλευόμενος τη φήμη του ως ολυμπιονίκη και με τη βοήθεια του πεθερού του, τυράννου Μεγάρων Θεαγένη, θέλησε να ανατρέψει τον Μεγακλή και να γίνει αυτός τύραννος της πόλης των Αθηνών.
Το πραξικόπημα του Κύλωνα απέτυχε, ο ίδιος κατάφερε να διαφύγει αλλά οι οπαδοί του μπήκαν για να σωθούν στον Παρθενώνα.
Ο Μεγακλής τους υποσχέθηκε πως αν βγουν από τον ναό δεν θα τους πειράξει κανείς, αλλά δεν κράτησε το λόγο του και τους δολοφόνησε. Η ανίερη αυτή πράξη εκτέλεσης ικετών, γνωστή ως «Κυλώνειον άγος», επέφερε πολλά δεινά στην πόλη και προκάλεσε γενική κατακραυγή στην Αθήνα και εκτός αυτής. Χρειάστηκε να καλέσουν τον μάντη Επιμενίδη από την Κρήτη για τον εξαγνισμό της πόλης. Ακολούθησαν στάσεις και ταραχές μέχρι το 597 π.Χ., ωσότου ανέλαβε να τους τα συμβιβάσει ο Σόλωνας.
Μαρία Γουρδουμπά




maanantai 25. huhtikuuta 2016

Saara Kauppinen: MUTTA KREIKKA ON NIIN PALJON MUUTAKIN – ASSISTENTTINA ATEENASSA 2011−2014




Näkymä Filopappou-kukkulalta. (Kuva: Pete Korhonen.)
Kävelen instituutilta kotiin. On lämmin iltapäivä, linnut laulavat ja aurinko paistaa hiljaisille kaduille. Puhelin piippaa, Suomesta tulee hätääntyneitä viestejä. Kreikassa on yleislakko, ja Syntagmalta lähetetyt uutiskuvat ovat täynnä tulenlieskoja. Meillä vajaan parin kilometrin päässä Syntagmalta on kuitenkin rauhallisempaa kuin tavallisina arkipäivinä, sillä yleislakko on hiljentänyt kadut: ei busseja, ei takseja, monet pienyritykset kiinni. Ilman kadunvarressa kukkivien pomeranssien tuoksuun sekoittuvaa palavien autonrenkaiden hajua ei mellakasta tietäisi mitään.

Aloitin työni instituutin assistenttina vuoden 2011 alussa, mutta sain kuulla valinnasta jo maaliskuussa 2010. Kreikka oli jo tuolloin noussut otsikoihin, ja suomalaisissa tiedotusvälineissä raportoitiin Ateenan kyynelkaasun katkusta. Talous sakkasi ja syöksyi, uutiskuvissa lensivät polttopullot. Ystävät Suomessa puistelivat päätään ja vannottivat olemaan varovainen. Joku kysyi, aionko todella lähteä. Kun muutimme, moni kreikkalainenkin päivitteli, miten ikävään aikaan olimme maahan joutuneet. Suomessa jauhettiin kyllästymiseen saakka samaa joutavanpäiväistä vitsiä siitä, miten minun pitäisi käskeä kreikkalaisia maksamaan veronsa ja velkansa. Lakkopäivät seurasivat toisiaan, ja usein suomalaisissa uutisissa näytettiin mellakkakuvia (vanhemmista tapahtumista) heti aamusta, vaikka todellisuudessa ateenalaiset vielä hörppivät aamukahvejaan kaikessa rauhassa.

Kun Suomen tämänhetkinen Ateenan suurlähettiläs Pauli Mäkelä ennen kautensa virallista alkua vieraili instituutilla kesällä 2014, hän totesi: ”kriisiä emme voi jättää huomiotta, mutta Kreikka on niin paljon muutakin”. Seurattuani suomalaista ja kansainvälistä mediaa ja hämmästeltyäni syyllistävää ja väheksyvää keskustelua olin tästä yksinkertaisesta lausahduksesta varsin ilahtunut. Kriisi on äärimmäisen raadollinen vaihe kreikkalaisessa historiassa, haava joka ei tule umpeutumaan pitkään aikaan. Sen seuraamisesta ja kommentoimisesta tuli osa työnkuvaani, suurlähettiläästä puhumattakaan, mutta Kreikka toden totta on niin paljon muutakin. Myös juuri nyt, kriisin runneltua maata jo vuosia.

Talousvaikeuksista huolimatta Kreikka on antiikintutkijalle suorastaan ihanteellinen asemapaikka. Primäärimateriaali on helposti saavutettavissa, minun tapauksessani siis piirtokirjoitukset, joita Ateenassa pääsee lukemaan esimerkiksi Epigrafisessa museossa, Kansallisessa arkeologisessa museossa, agoralla ja muilla arkeologisilla alueilla. Ateenasta on tietenkin helppo tehdä kenttätyömatkoja myös muualle Kreikkaan ja naapurimaihin.

Ateenassa työskentelevän tutkijan arki on täyttä ja antoisaa. Eri kansainvälisten instituuttien ja arkeologisten koulujen kirjastot takaavat tutkimuskirjallisuuden saatavuuden. Instituutit myös järjestävät mielenkiintoisia luentoja enemmän kuin ehtii käydä kuulemassa, ja niiden henkilökunta harjoittelijoineen, yhdessä kreikkalaisten kollegojen kanssa, muodostaa kansainvälisen verkoston, joka Ateenassa on vilkas, avoin ja helposti lähestyttävä – Ateenassa verkostoituu melkein vahingossa.

Hain assistentuuria, koska kaipasin sellaista työkokemusta, jota omassa tutkijanrauhassa Metsätalon työhuoneella oli mahdoton hankkia. Arki instituutilla ylitti toiveeni moninkertaisesti.

Instituutin toiminta pyörii vahvasti tutkimuksen ympärillä – johtajalla ja assistentilla on omat projektinsa, minkä lisäksi koko henkilökunta, etenkin korvaamattomat kreikkalaiset toimistotyöntekijät, auttaa suomalaisia tutkijoita käytännön asioissa, kuten tutkimusluvissa. Kansainvälisen kollegaverkoston kautta käsitykseni Kreikassa tehtävästä arkeologisesta ja muusta antiikkiin liittyvästä tutkimuksesta on syventynyt, mikä tietenkin laajentaa myös oman tutkimuksen perspektiivejä.
Saara Kauppinen Olympieionissa. (Kuva: Joonas Vanhala.)

Instituutin yhteistyö muiden pohjoismaalaisten instituuttien (Ruotsi, Tanska, Norja) kanssa on tiivistä ja luontevaa esimerkiksi yhdessä hallinnoidun Pohjoismaisen kirjaston kautta. Oli kiinnostavaa seurata alamme julkaisutilannetta ja osallistua kirjaston kokoelmien kartuttamiseen hankintakomitean jäsenenä.

Assistentin tehtäviin kuuluu myös CIMO-harjoittelun koordinointi ja harjoittelijoiden perehdytys. Opiskelijoiden kautta kosketus suomalaiseen yliopistomaailmaan säilyi luontevasti, ja uskomattoman taitavien ja perehtyneiden harjoittelijoidemme luotsaaminen opetti myös “ohjaajaa”. Kuten harjoittelijat, myös assistentti osallistuu tapahtumien, esimerkiksi luentojen ja kollokvioiden, järjestelyihin. Vierailuluentojen lisäksi instituutilla järjestettiin mm. tiedeinstituuttien tapaamisia ja tohtorikoulutusseminaareja.

Syksyjeni kohokohta oli 4-5 viikon mittainen opiskelijakurssi, jonka suunnitteluun ja järjestelyyn meni luontevasti assistentin muuten hiljaisempi kesäkausi. Neljän vuoden aikana pääsin perehdyttämään suomalaisia yliopisto-opiskelijoita antiikintutkimuksen perusteisiin, opastamaan heitä arkeologisilla alueilla eri puolilla Kreikkaa, ja luennoimaan ja keskustelemaan Kreikan historian vaiheista. Pääsin myös kertomaan instituutin toiminnasta koululaisryhmille ja muille kiinnostuneille, esitelmöimään Kreikasta ja epigrafiikasta, ja järjestämään paitsi tieteellisiä tapahtumia, välillä myös näyttelyjä ja konsertteja. Samalla sain tavata ihmisiä sattumalta instituutille osuneista turisteista runoilijoihin, rajavirkailijoihin ja Kreikassa toimiviin diplomaatteihin. Erilaisten ihmisten tapaaminen olikin pestin ehdottomia etuja ja iloja.

Ateenassa viettämämme neljän vuoden aikana meillä kävi paljon vieraita Suomesta. Matkalla lentokentältä kaupunkiin moni huomasi tyhjinä törröttävät mainostaulujättiläiset. Niiden käyttö oli kielletty, siitä tyhjyys, mutta tulijoille ne näyttäytyivät laman masentaman maan lohduttomina symboleina. Ateenalainen arkielämä kuitenkin kumosi monta vierailijoiden ennakkokäsitystä. Hyvin usein ihmeteltiin, miten eloisa kaupunki on. Miten tarvernoissa ja kahviloissa riittää väkeä, kadut ovat täynnä ihmisiä ja takseja. On värikästä, iloistakin. Tämä on mielestäni kreikkalaisten elämän vahvuuksia: usein tavernapöydässä kyllä puhutaan kriisistä, mutta se tehdään yhdessä. Kokoonnutaan, syödään, paasataan, mutta myös iloitaan siitä, mitä on. En tiedä, huomaavatko kreikkalaiset tätä pystypäisyyttään aina itsekään, mutta se on piirre, jota yhdeksänkymmentäluvun lama-Suomessa aikuiseksi kasvaneena kunnioitan.

Graffiti Eksarhiassa. (Kuva: Saara Kauppinen.)
Neljän vuoden aikana seurasin myös, miten shokki ja äärimmäinen pettymys purkautui hiljalleen toiminnaksi. Yhteiskeittiöissä tarjottiin köyhimmille ruokaa, moni antoi vähästäänkin apua tarvitseville. Solidaarisuus toistui sekä seinäteksteissä, puheissa että arjessa – eikä suinkaan ummehtuneelle menneisyydelle vinoilevana terminä, vaan voimavarana. Nuoret perustivat kollektiiveja ja osuuskuntakahviloita, polkupyöräkauppoja, käsityöpuoteja. Kotikaupunginosani Koukaki näytti vuoden 2011 alussa olevan kuihtumassa hiljaisuuteen, mutta kun 2014 lopussa muutimme pois, alueelle oli noussut loputtomasti uusia pienyrityksiä, ja minulle rakkaasta Olympiou-kadusta oli tullut suorastaan muodikas uusien kuppiloiden, kahviloiden ja ruokaravintoloiden keskittymä.

Kaikilla ei silti edelleenkään mene hyvin tai edes paremmin, päin vastoin, ja monella on ikävä kyllä kaikki aihe pessimismiin. Itse näin läheltä akateemisen maailman vaikeudet. Moni tutkijakollegani jäi työttömäksi, yliopistojen palkkoja leikattiin tuntuvasti, palkanmaksua sai odottaa. Joskus kävi niinkin, että tuttava sai viran, mutta ei käytännössä voinut aloittaa työskentelyä, sillä yliopisto ei tiennyt koska voisi maksaa palkkaa. Lakot sekoittivat niin opettajien kuin opiskelijoiden arkea ja söivät välillä kokonaisia lukukausia. Monet ulkomailla väitelleet lahjakkaat tutkijat jäivät ja jäävät kokonaan vaille työtä.

Jos töitä – mitä tahansa – saa, palkka on vaatimaton. Puhutaan 400 euron sukupolvesta. Kun moni kolme-nelikymppinenkin asuu olosuhteiden pakosta vanhempiensa luona, tai kun satunnaiset tulot riittävät juuri ja juuri asunnon maksamiseen, mutta huomisesta ei tiedä, venyy oman elämän aloittaminen: moni lykkää esimerkiksi naimisiinmenoa ja etenkin lastentekoa pakon edessä. Elämä on ikään kuin jäissä, odottamassa jotakin, mitä ei välttämättä koskaan tule.

Ulkomaalaisena ja ulkomailta palkattuna sivustaseuraajana koinkin itseni usein moninkertaisesti etuoikeutetuksi: sain asua Kreikassa ja tehdä mielenkiintoista, innostavaa työtä murehtimatta jatkuvasti omaa toimeentuloani. Samalla sain vuosien ajan seurata paikan päällä tilannetta, joka oli (ja on) humanitäärisestä järkyttävyydestään huolimatta väistämättä myös kiinnostava ajanjakso sekä Kreikan että koko Euroopan kannalta.

Kaikille, eikä vähiten kreikkalaisille itselleen, on tänä päivänä selvää, että kreikkalaisessa systeemissä on suunnattomia ongelmia. Mutta Kreikka tosiaan on niin paljon muutakin. Antiikintutkijaa Kreikan historia tietenkin kiehtoo, sen dramatiikka ja loputtomat käänteet. Kulttuuri korkeakulttuurista vallattujen talojen punk-keikkoihin. Ateenan betonikuutiot ja graffitit, toisiinsa limittyvät kurjuus ja elämänilo. Jalkakäytäville levittyvä elämä, kuppilat ja kaupustelijat. Keskusteleva ilmapiiri, yhteiskunnallisuus, takseissa ja tavernoissa soiva rebetiko. Kvittenihilloa tuova naapuri. Sapfoa, Kavafista ja omia runojaan ulkoa siteeraava viinitilan yli yhdeksänkymppinen isäntä. Sitruspuiden tuoksu, jasmiinit kuusikaistaisen avenuen varsilla, vuorenrinteiden villiyrtit. Auringon punainen pallo hetkellä, jona meri nielee sen kitaansa.

Monille meistä käy niin, että Kreikasta lähtee vain palatakseen taas.

Kirjoitus on aiemmin ilmestynyt Helikonissa 1/2016.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

METAXAS-LINJA KUKISTUU



ANTERO VARTIA



KORINTISTA KALASTAJASAARENNOLLE



METAXAS-LINJA KUKISTUU

Wikimedia Commons
Kun aamu sarasti huhtikuun 6. pnä [1941], Bulgarian rajan takana kohoava vuoristo näytti kuolleelta ja hylätyltä. Jyrkät katajaa ja sananjalkoja kasvavat rinteet ja niiden yllä kohoavat paljaat kallioseinämät, joiden huipuilla punersi nouseva aurinko, näyttivät kokonaan nielevän syliinsä Struma-joen laaksossa kiemurtelevan, etelään johtavan kapean tien.

Saksalainen kärkipataljoona oli 200 metrin päässä rajalta odottanut hyökkäysmerkkiä. Se eteni pimeässä rajan yli. Kolmikymmenmiehinen kreikkalainen rajavartiojoukkue avasi kivääritulen, mutta vetäytyi sen jälkeen varovaisesti etelään. Rajavartioston rakennukset paloivat.

Ensimmäiset laukaukset olivat hälyttäneet kreikkalaisten puolustuslinjan. Jostakin ylhäältä vuorilta 1 800 metrin korkeudesta ammuttiin punaisia ja vihreitä valoraketteja, joita seurasi sarja kumeita laukauksia.
Saksalainen tykistö avasi tulen klo 5.50. Valojuova- ammukset iskivät kiivaina ryöppyinä vuorenseinämiä vastaan. Lähtölaukaus, kranaatin ulvonta ja räjähdys kaikuivat melkeinpä loppumattomiin kallioiden välissä ja häipyivät lopulta kumeana huminana avaruuteen. Sitten oli jälleen hiljaista.

Aamun valjetessa hyökkäsivät syöksypommittajat. Niiden tasot hohtivat hopealta auringonpaisteessa.
Ne iskivät kuin haukat kreikkalaisten vuoristoasemia vastaan. Raskaat pommit irroittivat kallionseinämistä jättiläismäisiä lohkareita, repivät hajalle vuorenrinteisiin rakennettujen puolustusasemien naamioverhot ja iskivät harmaaseen kallioon kätkettyjä ampuma- ja tähystysaukkoja vastaan. Ensimmäisen lentonsa saksalaiset koneet suorittivat kauempana olevilta kentiltä. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin ensimmäisen hyökkäyksen päätyttyä ne lähtivät jälleen uudelle lennolle — nyt jo aivan Bulgarian ja Kreikan rajan läheisyydessä olevilta kentiltä. Pommiräjähdysten aiheuttamat savu- ja pölypilvet uhkasivat pimentää auringon.

Saksalainen kärkipataljoona oli marssinut kaksi kilometriä Kreikan maaperällä saapuessaan Metaxas-linjan uloimmille esteille. Panssarit vyöryivat sen jäljessä.

Bulgarialaiset sotilaat oli vedetty rajalta taaksepäin. Kaivautuneina maakuoppiin he odottivat saksalaisten ja kreikkalaisten ensimmäistä yhteenottoa.

Saksalaisten kärkijoukkojen pahaa aavistamatta jatkaessa etenemistään, jota tähän mennessä oli häirinnyt vain hajanainen kiväärituli, yllätti ne jyrkän vuorenseinämän alla olevalla aukiolla kolmestakymme­nestä eri puolilla olevasta vuoristopesäkkeestä tasangolle suuntautuva raivoisa, suorasuuntauksella ampuvien tykkien ja konetuliaseiden tuli. Pataljoonankomentaja haavoittui vaikeasti, ja hänen panssari­autonsa ammuttiin tuleen keskellä tasankoa. Tämän maailmansodan ensimmäisen rautaristin ritariristin saaja luutnantti Schultz kaatui komppaniansa kärjessä.

Saksalaisten tykistö ampui lakkaamatta. Syöksypommittajat hyökkäsivät uudelleen kerta kerran jälkeen suurina aaltoina vuoristolinjan pesäkkeitä vastaan. Turhaan. Jalkaväen raskaiden konekiväärien, käsikranaattien ja liekinheittimien tuli ei pystynyt Metaxas-linjan kallioseinämiin. Panssarivoimia ei voitu käyttää niinkuin tavallisesti. Tilanne oli samankaltainen kuin Aisnella: jalkaväen oli avattava panssareille tie.
Kun alkoi hämärtää, saksalaisten oli pakko vetääntyä. Metaxas-linja oli näyttänyt leijonankyntensä. Sen mahtava tukipylväs, Festungsberg, kukkula 322, oli pysäyttänyt saksalaisten etenemisen. Metaxas-linjaa ei voitu vallata rintamahyökkäyksellä. Jokainen kallionkukkula kätki sisäänsä yhden tai useampia panssaroituja pesäkkeitä, joiden ääriviivat paljastuivat vasta kranaattien ja lentopommien revittyä hajalle niiden vihreät naamiot.
Pireuksen satama saksalaisten pommituksen jälkeen.

Ainoa mahdollisuus kreikkalaisten vuorilinnoituksen kukistamiseen oli saartoliike, johon saksalaiset ryhtyivät seuraavana yönä taistelujen jatkuessa Festungsbergin solassa.

Saartokäskyn saanut vuoristojoukkojen pataljoona, jota huollettiin lentoteitse, eteni kallionsolien kautta kreikkalaisten selustaan raivattuaan itselleen tien ylitse­pääsemättömiltä tuntuvien jyrkkien vuoriharjanteiden yli.

Se iski yllättäen linnoitusjärjestelmän selustaan käyttäen aseinaan liekinheittimiä, käsikranaatteja ja kasapanoksia. Syvissä maanalaisissa bunkkereissa ja niiden aukoilla käytiin ennenkuulumattoman kiivaita lähitaisteluja, joissa varsinkin saksalaisten vuoristojoukkojen pioneerit osoittivat tavatonta rohkeutta ja taistelumieltä. Ehkä juuri heitä tarkoittaen ja antaen samalla tunnustuksen urhoollisille kreikkalaisille sotilaille Saksan puolustusvoimien ylijohto ilmoitti tiedonannossaan: »Metaxas-linjalla on käyty sellaisia lähitaisteluja, joita ei ole vielä nähty millään sotanayttämöllä. »

Ensimmäisten vankien kertomukset paljastivat ihmeellisen seikan: kreikkalaiset olivat koko ajan luulleet taistelevansa bulgarialaisia vastaan. Vasta toisen taistelupäivän iltana heille selvisi, että Metaxas-linjaa vastaan hyökkäävät joukot olivat saksalaisia.

Kun bunkkerin aukkoon suunnattu liekinheitin ei auttanut, saksalaiset pioneerit tunkeutuivat linnoituksen syviin, maanalaisiin käytäviin, joissa he käsikranaatein ja kasapanoksin taistelivat itselleen tien yhä syvemmälle vuoren uumeniin. Metaxas-linjan kaikuvissa holveissa, maanalaisissa miehistöasumuksissa ja varastosuojissa käydyt kiihkeät ja veriset taistelut olivat kuin katutaisteluja maanalaisen, tuntemattoman kaupungin sokkeloisissa labyrinteissa, savussa ja pimeässä.

Ensimmäinen taistelupäivä oli ollut aurinkoinen ja kirkas. Seuraavana yönä ilmapuntari laski yht’kkiä, ja aamulla satoi taivaan täydeltä. Etelään johtavan tien paksu pölykerros vaihtui nopeasti liejuksi, tien pohja pehmeni, ja Pohjois-Kreikan tiet muistuttivat pian enemmän mutakylpylöitä kuin liikennöitäviä teitä. Vuorilinnoitukset ja kenraali Sää olivat kreikkalaisten puolella.

Rankkasateessa liejuisella tiellä saksalaiset päävoimat odottivat vielä kaksi päivää voidakseen jatkaa etenemistään. Taistelut jatkuivat kiihkeinä Festungsbergin omistuksesta. Useita maanalaisia pesäkkeitä oli jo vallattu, ja niiden urhoollinen kreikkalainen miehistö oli jo kaatunut tai otettu vangiksi. Mutta jättiläismäinen maanalainen linnoitus, joka paikoitellen oli louhittu kallioon yli 40 metrin syvyyteen, piti vielä sitkeästi puoliaan.

Saksalaiset olivat yhdistäneet katkaistut, linnoitukseen johtavat puhelinjohdot oman komentopaikkansa puhelimeen. He saivat kolmannen taistelupäivän iltana yhteyden linnoituksen komentopaikkaan.
— You have a division above you — kapitulation is the only delivery (yläpuolellanne on divisioona — antautuminen on ainoa pelastuskeino), huutaa eräs vuoristojoukkojen pioneeri koulussa oppimallaan englannin kielellä puhelimeen.
Vastausta ei kuulu. Mutta saman päivän iltana Festungsberg antautuu.

Tapahtumat olivat lännempänä kehittyneet nopeasti. Etelä-Serbiasta Vardar-joen laakson suuntaisesti edenneet saksalaiset joukot olivat jo Salonikin porteilla.

Huhtikuun 9. päivän vastaisena yönä klo 24 kaksi kreikkalaista upseeria toi tärkeän sanoman Kavaklin majatalossa asuvalle Salonikiin hyökkäävien saksalaisten joukkojen komentajalle. Toinen oli Salonikin kaupungin komendantti, kenraali arvoltaan, toinen Kreikan itämakedonialaisen armeijan esikuntapäällikkö, joka toi kenraali Bakopoulosin armeijan antautumisilmoituksen ja aselevonpyynnön. Pienen majatalon pöydän ääressä ratkaistiin Kreikan Traakian-armeijan, Salonikin ja — Metaxas-linjan kohtalo. Kreikkalaiset upseerit muuttivat kellonsa Saksan aikaan. Saksalaiset kärkijoukot marssivat Salonikiin huhtikuun 9. päivän aamuna klo ½ 7. Metaxas-linja antautui saman päivän iltana.

Kreikkalaisten mahtava linnoitusjärjestelmä, jota oli salaisesti rakennettu jo vuodesta 1935 lähtien, kaatui sivustojensa heikkouteen. Saksalaiset saartoivat sen kaksinkertaisesti, ulompaa suurella, Egeanmeren rantaan ulottuvalla pihtiliikkeellä ja Struma-joen laaksossa linnoitusvyöhykkeen selustaan suunnatulla vahvan iskujoukon hyökkäyksellä. Salonikin valtaus oli sen puolustajille ratkaiseva isku. Mutta siihen hetkeen saakka, kun Salonikin kreikkalainen varuskunta lennätinteitse ilmoitti antautuneestaan>antautumisestaan Metaxas-linjan päälinnaketta komentavalle upseerille, taistelut jat­kuivat kiivaina ja verisinä »kukkula 322:n» ja muiden maanalaisten pesäkkeiden omistuksesta. Niitä voidaan täydellä syyllä verrata länsirintaman kiihkeimpiin taisteluihin Saksan suurten voittojen päivinä.

Metaxas-linjaa puolusti saksalaisten hyökkäyksen tapahtuessa kreikkalaisten tietojen mukaan n. 22 500 miestä. Yksistään kukkula 322:n uumenista nousi maan pinnalle 1400 miestä.
   
Kun vuorilinnoituksen urhoolliset puolustajat astuivat suojistaan päivänvaloon, nähtiin kohtauksia, jotka lienevät ainutlaatuisia tämän sodan historiassa.

Saksalainen upseeri tarjosi savukkeen ja kenttäpullostaan kulauksen konjakkia kreikkalaiselle upseerille, joka hetkistä aikaisemmin oli seissyt pistooli kädessä häntä vastassa linnoituksen suuaukolla.
— Pahoittelen, minulla ei ole tulta, kreikkalainen sanoi hengästyneenä ja hämillään.
— Olkaa hyvä! Saksalainen upseeri sytytti hänen savukkeensa.
Kreikkalaiset sotilaat taluttivat haavoittunutta saksalaista.
— Te ammuitte kirotun tarkasti, totesi kreikkalainen upseeri, joka ryömi esiin konekivääripesäkkeestään kasvot yltä päältä veressä.
— Te puolustauduitte loistavasti, vastasi pesäkettä piirittäneen saksalaisen pioneerijoukkueen johtaja.
Saksalaiset sotilaat kulkivat ihmetellen Metaxas-linjan maanalaisissa labyrinteissa. Heitä opasti kreikkalainen upseeri.

 Jos Metaxas[1] olisi saanut elää, ei Kreikan ja Saksan sotaa koskaan olisi tullut, sanoi hän. — Metaxas opiskeli neljä vuotta Berliinin sota-akatemiassa.
— Hän oli von Schlieffenin oppilas, totesi saksalainen upseeri hymyillen. —Etevimpiä hänen oppilaitaan.
He ymmärsivät toisiaan.
   
Kiihkeän, kolme päivää kestäneen taistelun päätyttyä syntyi taistelukentällä, jolla äsken vielä oli kymmeniä kreikkalaisten ja saksalaisten sotilaiden ruumiita, asetoveruus, joka teki Kreikan sodasta inhimillisen ja — tekisi mieli sanoa — kauniin sodan. Kreikkalainen ja saksalainen sotilas tervehtivät toisiaan kukistuneen Metaxas-linjan kalliobunkkereissa kuin kaksi miekkailijaa, jotka kiihkeän ottelun jälkeen tervehtivät toisiaan miekoillaan ja puristavat toistensa kättä. 

Sellaista ei tapahtunut vain ensimmäisinä taistelupäivinä Struma-joen laaksossa, vaan se jatkui koko sodan ajan — urhoollisen voittajan ja urhoollisen voitetun välinen klassillinen, epätodellinen ystävyys.
Hitler oli vedonnut Kreikan ystävyyteen antaessaan joukoilleen käskyn marssia antiikin Hellaan maahan. Hän taisteli Kreikan maaperällä Englantia, ei kreikka­laisia vastaan. Kauneimmalla tavalla hänen sanansa kävivät toteen silloin, kun Saksan sotavoimain ylijohto taistelujen vielä jatkuessa Kreikan maaperällä vapautti kaikki kreikkalaiset sotavangit ja antoi määräyksen, että kreikkalainen upseeri vankeudesta vapautuessaan tai taistelusta luovuttuaan sai säilyttää aseensa.

Saksan ja Kreikan sota oli ensimmäisistä huhtikuun 6. päivän aamuna ammutuista laukauksista lähtien eräiltä kohdiltaan käsittämätön ollakseen sota. Se oli inhimillinen sota. Jugoslaviasta ei kukaan voi sanoa samaa. […]



[1] »Kreikan Rautakäsi» ja diktaattori, Metaxas-linjan suunnittelija ja rakentaja, kenraali Johann Metaxas, jonka muistomerkki oli pystytetty erään linnoitetun kukkulan harjanteelle Struma-joen laaksossa, kuoli kuten virallisesti ilmoitettiin sydänhalvaukseen tammikuun 30. pnä 1941 neuvoteltuaan edellisinä päivinä Englannin lähi-idän armeijan ylipäällikön kenraali Wavellin kanssa, joka odottamatta oli saapunut Ateenaan. Mitä neuvottelut koskivat, ei ole tarkoin tiedossa, mutta yleisesti on vallalla käsitys, että Metaxas vastusti jyrkästi englantilaisen maaarmeijan lähettämistä Kreikkaan pitäen Kreikan tulevalle kohtalolle onnellisempana, jos brittiläinen apu rajoittuisi vain ilmavoimiin, Saksalaisella taholla on virallisesti viitattu mahdollisuuteen, että Englannin Secret Service raivasi hänet tieltään, koska hänen tiedettiin olleen brittien suunnitelmien esteenä.